Marimekon nuoret suunnittelijat

Yleistä Marimekosta

Marimekko on nykyään keskittynyt muuhunkin, kuin vain kankaisiin. Kaikki tuntevat Marimekon tuotteet. He ovat palkanneet useita nuoria suunnittelijoita jatkaen omaa linjaansa. Marimekon tuotteet pystyy minun mielestäni tunnistamaan aina Marimekon tuotteiksi.

Maija Louekari

Maija Louekari on aloittanut nuorena Marimekolla kuosien suunnittelijana. Hänen kuoseissaan on minun mielestäni myös jotain sarjakuvamaista. Samalla hän luultavasti kuvaa suomalaista arkea. Näissä hänen suunnittelemissaan kuoseissa, kun on muun muassa karhuja ja siirtolapuutarhaa. Nämä asiat, joita hän kuoseissaan kuvaa, ovat tuttuja kaikille suomalaisille. Minun silmissäni hänen kuoseistaan voi aistia, sen mitä suomalainen näkee ympärillään arkenaan.

Sami Ruotsalainen

Sami Ruotsalainen on suunnitellut Oiva-astiasarjan. Hän on nuori muotoilija, jonka tuotteita voisi olla enemmänkin Marimekon valikoimissa. Myös hänen muodon tajussaan on minun mielestäni jotain pyöreää, ja myös sarjakuviin liittyvää.

Kustaa Saksi

Kustaa Saksi on muotoilija, joka ammentaa töihinsä muotokieltä orgaanisesta luonnosta. Hänen kuoseissaan voi nähdä organismeja ja luonnon järjestystä. Samalla hänen värimaailmansa on voimakas ja vaikuttava. Hän myös yksinkertaistaa kuosisuunnittelussaan luonnon aiheitaan. Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoista, koska selkeästi hän osaa tiivistää kuoseissaan luontoon liittyviä aiheitaan.

Samu-Jussi Koski

Samu-Jussi Koski on toiminut Marimekon suunnittelijana vuodesta 2004 vuoteen 2009. Nykyään hän luotsaa omaa tuotemerkkiään, jossa keskitytään paljon Suomen luontoon. Tämän tuotemerkin nimi on Samuji. Samujin tuotteista välittyy suunnitteluosaaminen, laatu ja hienot oivallukset, niin tuotteen muodon, kuin myös kuosienkin osalta. Hänen tuotteissaan on myös jotain hyvin kansainvälistä.

Jenni Tuominen

Jenni Tuomisen töissä on jotain lapsenomaista ja hyvin oivaltavaa. Hänen kuosiensa maailmassa on paljon pehmeitä sävyjä ja väreillä leikittelyä. Hän tuntuu keskittyvän töissään asioiden uudelleen oivaltamiseen. Hänen verkkosivuillaan on myös keramiikkaa, joka viittaa monenlaiseen osaamiseen ja omaan taiteelliseen näkemykseen, joka hänellä varmasti on.

Aino-Maija Metsola

Aino-Maija Metsolan kauniit kuosit henkivät suomalaista sinitaivasta ja sadepäivien värejä. Hänen akvarellimaiset kuosinsa, kun tuovat mieleen ukkospilvet ja sateet. Hänen töistään tulee minulle mieleen myös suomalainen kesä, ja suomalaiset juhannusperinteet, joita hän osaa kuvata omalla ja herkällä tyylillään.

© 2020 anonyymitelaimet.com

Takaisin alkuun