Japanilainen sarjakuva

Japanilainen sarjakuva

Akira-sarjakuvat

Minä itse pidän suuressa arvossa Akira-sarjakuvaa. Tämä sarjakuva on moniosainen sarjakuvateos, jonka lukemista suosittelen kaikille sarjakuvan ystäville. Tämä sarjakuva sijoittuu suur-Tokioon, joka on kokenut jo jonkinlaisen ydintuhon. Sarjakuva on käännetty suomen kielelle.

Akira-sarjakuvan hyviä puolia ovat loistavat juonen käänteet ja dialogi sekä henkilöhahmot. Tämä sarjakuva on mustavalkoinen, mutta kun tätä sarjakuvaa alkaa lukemaan ja siihen uppoutuu, mustavalkoisuus ei haittaa yhtään. Akira-sarjakuva on yhteensä noin 2000 sivun pituinen ja se on julkaistu yhteensä 12 eri sarjakuvakirjana Suomessakin.

Manga

Minä en ole suuremmin Manga-sarjakuvia lukenut, vaikka jo aiemmin mainittu Akira-sarjakuva on myös Manga-sarjakuva. Manga-sarjakuvien tiedetään myyvän Japanissa paljon enemmän kuin Euroopassa sarjakuvien myynti on. Manga on siis siellä hyvinkin vakiintunut sarjakuvamuoto, ja taiteenlaji, jota monet seuraavat. Mielenkiintoista minun mielestäni Manga-sarjakuvissa on myös Cosplay-pukeutuminen eli suomeksi cossaus, joka tarkoittaa sitä, että pukeudutaan vaikka sarjakuvakirjan hahmoksi. Tämä cosplay-pukeutuminen on tullut Japanista myös Suomeen. Manga- sarjakuvissa on myös erilaisia lajityyppejä ja kohderyhmiä. Nämä lajityypit ja kohderyhmät määräytyvät sen mukaan, kuka sarjakuvia lukee. Näihin lajityyppeihin ja kohderyhmiin vaikuttaa myös se, minkälaisessa julkaisukanavassa kyseiset sarjakuvat julkaistaan.

Yleistä japanilaisesta sarjakuvasta

Minun mielestäni japanilaista sarjakuvaa leimaa pitkälti se, kenelle sarjakuvat on alun perin tarkoitettu. Voi olla, että kaikki japanilaisen sarjakuvan ulottuvuudet eivät minulle niin avaudu, koska nämä sarjakuvat on kai tarkoitettu alun alkaen japanilaisille. On kuitenkin hienoa, miten Suomessakin voi uppoutua japanilaiseen sarjakuvaan, koska tarjontaa todella on ja paljon. Minä itse pidän hyvin paljon pitkälle mietityistä juonen käänteistä, loistavasta piirrosjäljestä ja dialogista, joka kuljettaa lukijaansa mukanaan juonen käänteestä toiseen. Muun muassa Akira-sarjakuvassa tämä dialogi kuljettaa lukijaansa välillä vauhdilla läpi sarjakuvakirjojen, jolloin lukijana huomaa tuntien kuluneen vauhdilla hyvän sarjakuvan parissa.

Suurin haaste, mikä minulla on japanilaista sarjakuvaa lukiessa, on se, että en ehkä ymmärrä kaikkea näissä sarjakuvissa kerrottua suoraan. Osa näiden sarjakuvien sanomasta kun voi jäädä minulta huomaamatta, koska olen Suomesta. Onneksi suurin osa japanilaisista sarjakuvista on nykyisin käännetty suomeksi.

© 2020 anonyymitelaimet.com

Takaisin alkuun

Blogi sarjakuvista

Blogi sarjakuvista

Yleistä sarjakuvista ja kuvituksesta

Tämä sivusto esittelee sarjakuvien eri genrejä ja kaikkea sarjakuviin ja kuvitukseen liittyvää. Blogissa kerrotaan muun muassa sarjakuvista, eläimistä ja tapeteista. Lähes kaikki ihmiset ovat jossain vaiheessa elämässään lukeneet sarjakuvia. Monilla on oma lempisarjakuva, jota jaksaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Kaunis kuvitus auttaa muistamaan oman lempisarjakuvan, vaikka myöhemminkin.

Sarjakuvat ovat varmasti oma taiteenlajinsa, joka täytyy osata monella tavoin. Kaunis kuva ei ehkä vielä hyvää sarjakuvaa tee. Sarjakuvissa pitää olla näkemystä, kauniisti kuvitetut kuvat, juoni sekä osuvaa dialogia. Mielestäni nämä sarjakuvan osa-alueet muodostavat yhdessä loistavan sarjakuvan.

Varsinkin lapsena moni lukee omia lempisarjakuviaan. Välillä sarjakuvakirjojen juonikuviot ja kuvitukset sekä dialogit tulevat mieleen myös vanhemmalla iällä. Moni aikuinenkin harrastaa edelleen sarjakuvien lukemista. Tärkeintä sarjakuvissa on kai muistot omasta lapsuudesta ja se, miten asioita muistaa omasta lapsuudestaan.

Onko sillä sitten väliä, ovatko sarjakuvakirjojen kuvitukset mustavalkoisia vai värillisiä? Minun mielestäni parhaimpia ovat mustavalkoiset sarjakuvat. Mustavalkoinen sarjakuvan toteutus, kun sallii kaikenlaisen ilmaisun, niin todella taitavan kuvituksen, kuin siihen liittyvän mustavalkoisen sarkasminkin. On myös todella kauniita ja ehkä hieman pelottaviakin värillisiä sarjakuvia, mutta itse pidän eniten mustavalkoisista sarjakuvista.

Verraten sarjakuvien kuvittamista tapettien kuvitukseen, ei minun mielestäni näitä kahta voida edes oikein verrata toisiinsa. Kaunis kuvitus on kaunis kuvitus, mutta tapettien ja sarjakuvien kuvituksiin pätee aivan erilaiset sääntönsä, jotka poikkeavat mielestäni toisistaan todella suuresti, tai täysin. Sarjakuvat kuin ovat aivan oma maailmansa, ja tapetit taas osa kaunista sisustusta. Sarjakuvissa tarvitaan minun mielestäni myös nokkeluutta, jota saa etsiä monesta muusta taiteenlajista. Tämä nokkeluus on ainakin minun mielestäni aina olemassa hyvässä sarjakuvassa, jotta sarjakuvaa jaksaa lukea aina vain uudelleen.

Sarjakuvien keräilykin on mielestäni jännittävää. Itselläni on vanhoja Muumi-sarjakuvia, pieniä sarjakuvalehtisiä, joita ei varmasti saa enää juuri mistään. Nämä sarjakuvalehtiset ovat tavallaan aarteita lapsuusajaltani, jotain mitä kantaa mukana, näin aikuisiälläkin, huoneistosta toiseen. Hyvä sarjakuva vie näin takaisin lapsuusajan muistoihin ja siihen, miten jo lapsena niin pidin näistä sarjakuvista.

© 2020 anonyymitelaimet.com

Takaisin alkuun